Kulttuurinen kestävyys - persoonan ja monikulttuurisuuden esiin tuominen

Kulttuurisella kestävällä kehityksellä tarkoitetaan pyrkimystä vahvistaa ihmisten omaa kulttuuri-identiteettiä vaalimalla kansanperinnettä, maisemaa, kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia ja elinympäristöjä. Lisäksi kulttuurisen kestävän kehityksen ideologiaan sisältyy ajatus toisten kulttuurien tietämyksen, tuntemuksen ja arvostuksen lisäämisestä. (Suomen YK-liitto.)

Perusopetus pohjautuu suomalaiselle kulttuuriperinteelle, joka muuttuu ja kehittyy jatkuvasti erilaisten kulttuurien vuorovaikutuksessa. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2016 painottaa yhteisöllisyyttä sekä eri kulttuuri- ja kielitaustoista tulevien ihmisten tapoihin, yhteisöllisiin käytäntöihin ja katsomuksiin tutustumista. Olennaista on oppia tarkastelemaan asioita toisten olosuhteista ja elämäntilanteista käsin (OPS 2016, 10-11.)

Kuinka lisätä kouluympäristön viihtyisyyttä kulttuurisesti kestävän kehityksen ideologiaa kunnioittaen? Taide on asia, joka koskettaa jokaista, kulttuuriseen ja kielelliseen taustaan katsomatta. Kuitenkin se, millaista taidetta ihminen luo, heijastaa myös hänen persoonaansa ja henkilökohtaista tulkintatapaansa. Projektissamme toimmekin esille ajatuksen siitä, kuinka jokaisen persoonallinen kädenjälki voitaisiin tuoda esille esimerkiksi erilaisten yhteisesti toteutettavien taideteosten muodossa. Taideteokset voidaan sijoittaa paikalle, jossa niistä on mahdollisimman paljon iloa mahdollisimman monelle – esimerkiksi koulun ruokalaan tai käytäville.

          Puun lehdet voi tehdä vaikkapa kartongin jämäpaloista. 

1. Musiikkia uuteen muotoon. Kulttuurista kestävää kehitystä voi tehdä taiteen avulla monin keinoin, jotta eri kulttuurit tulevat samanaikaisesti kaikkien nähtäville: esimerkiksi vanhoista cd-levyistä voi tehdä taulun siten, että jokainen maalaa ensin cd-levyn haluamallaan tavalla kuvaten kuvioin ja symbolein musiikkia, josta pitää, tai kirjoittaa sovittuun musiikkiteemaan liittyvän tekstin vaikkapa omaa äidinkieltään käyttäen. Tämän jälkeen kimaltelevat cd-levyt laitetaan toisiinsa kiinni narulla ja lopuksi teos asetetaan näytille esimerkiksi musiikkiluokan seinälle, jolloin kaikki pääsevät sen näkemään. Kunkin valmiin taideteoksen inspiraation lähteenä toiminutta musiikkia voidaan vielä kuunnella yhdessä erilaisista musiikkimauista ja -kulttuureista oppien ja yhdessä viihtyen.


2. Tärkeiden esineiden kollaasi. Jokainen oottaa kuvan hänelle itselleen tärkeästä esineestä ja kirjoittaa kuvan alle lyhyesti, mitä kuvassa on ja miksi kokee sen tärkeäksi. Tämän tehtävän kautta kukin pääsee luontevasti jakamaan omasta elämästään ja kulttuuristaan. Kuvista kootaan suuri kollaasi, missä jokaisella yksittäisellä kuvalla on tärkeä paikkansa.


3. Kulttuurien kirjoa yhdessä leikkien. Luokassa voidaan järjestää yhteinen hauskanpitopäivä, missä päästään jakamaan omaa kulttuuriperinnettä pelien ja leikkien muodossa. Oppilaat toimivat toistensa opettajina.

Peliehdotuksia kuudesta eri maasta ympäri maailmaa


4. Kulttuurien matkassa. Muutetaan koulu maapalloksi! Kukin luokka edustaa jotain maanosaa tai maata, johon luokka on perehtynyt syvemmin. Luokissa on tarjolla tietoa ja puuhaa, ehkä myös naposteltavaa maan kulttuuriin liittyen. Päivä päättyy päätösjuhlaan, jossa kukin luokka esittää esimerkiksi maan perinteisen tanssin juhlayleisölle. Ehkä voitaisiin myös pukeutua luokan maateeman mukaisesti?

Lähteet:


Suomen YK-liitto. Kulttuurinen kestävä kehitys. http://www.ykliitto.fi/yk70v/kulttuurinen [Luettu 22.2.2016]

Opetussuunnitelman perusteet 2016 (OPS 2016)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti