Sosiaalisella kestävyydellä tarkoitetaan jokaisen jäsenen hyvinvoinnin edistämistä kouluyhteisössä. Tavoitteena on siis rakentaa kouluympäristö, jossa vallitsee suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon ilmapiiri. Kouluympäristöstä pyritään luomaan turvallinen, terveellinen ja avoin; syrjäytymistä ja kiusaamista pyritään ennalta ehkäisemään ja näin edistetään kunkin kouluyhteisön jäsenen hyvinvointia. Jokainen yhteisön jäsen on arvokas yksilönä ja omana persoonanaan.
Jokaisella tulee myös olla vaikuttamisen mahdollisuudet koulun toiminnan, käytäntöjen ja ympäristön rakentamiseen. Koulun tehtävänä on siis vahvistaa jokaisen oppilaan osallisuutta kunnioittaen oppilaan oikeutta osallistua päätöksentekoon ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti. Näin luodaan myös kiinnostusta kouluyhteisön asioita kohtaan. Oppilaita kannustetaan pohtimaan ehdotuksiaan eri osapuolten yhdenvertaisuuden, tasa-arvon sekä oikeudenmukaisen kohtelun ja kestävän elämäntavan näkökulmista. Tämän sosiaalista kestävyyttä tukevan toiminnan kautta rakennetaan yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta.
1. Olen arvokas sellaisena kuin olen
Yksilön ja yksilöllisyyden arvostamista tulee vaalia kouluarjessa, jolloin jokainen voi kokea olevansa tärkeä osa kouluyhteisöä. Sitä voi käsitellä kouluarjessa monin eri innostavin tehtävien, tempauksien ja projektien keinoin. Kiusaamisenvastaisuus on myös yksi merkittävä osa-alue sosiaalisen kestävyyden rakentamisessa.
- Ystävyyttä kaikille. Luodaan luokan oma ystävyyskampanja, johon liittyvä video julkaistaan sosiaalisessa mediassa. Oppilaat saavat itse kehitellä idean esim. facebookissa jaettavan haasteen, jossa innostetaan muitakin levittämään ystävyyden henkeä oman esimerkin kautta.
- Ilahduta salaista ystävääsi. Jokaiselle luokkalaiselle arvotaan oma "salainen ystävä", jolle toimitetaan iloinen tervehdys, piirustus tai taideteos sekä positiivinen huomio salaisesta ystävästä.
- Draamatempaus. Draaman avulla tuodaan omaa itseä, omia kykyjä ja omaa persoonaa esille. Tehdään harjoitus, jonka tavoitteena on käsitellä sitä, mitä arvostan itsessäni ja mitä hienoja piirteitä näen toisissa.
- Pajapäivä. Annetaan oppilaille mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa erilaisia työpajoja, joissa heidän harrastuneisuutensa ja mielenkiinnon kohteensa tuodaan esille.
- Biisitehdas. Tehdään luokan kanssa oma kiusaamisen vastainen kappale esimerkkien innoittamana.
- Positiivinen kehä. Luokan kanssa asetutaan piiriin ja vierustoverille annetaan kannustusta ja positiivista palautetta esimerkiksi tehtyyn kuvataiteen työhön tai liikuntatuntiin liittyen.
Innostavaa ja herättelevää videomateriaalia:
- Erilaisuuden hyväksyminen: Partly Cloudy
- Kiusaamisen seuraukset: For the Birds
2. Jokaisen ääni on tärkeä
Osallisuuden myötä oppilaat pääsevät kertomaan asioista, jotka kokevat itselleen tärkeäksi omassa kouluympäristössä ja mihin he haluaisivat vaikuttaa. Näin opitaan vaikuttamisen keinoja myös myöhempääkin elämää ajatellen.
- Ideaboxi. Oppilaiden ehdotukset koulua ja koulun toimintaa (esim. välitunteja) koskien kerätään suljettuun boxiin, jotta ujommatkin oppilaat uskaltaisivat tuoda oman mielipiteensä kuuluviin halutessaan nimettömänä. Tämän jälkeen ehdotukset käydään yhdessä läpi esimerkiksi paneelikeskustelussa. Ehdotuksia pohditaan yhdessä ja mietitään, mitkä niistä ovat realistisia. Lopuksi äänestetään, mitkä muutosehdotuksista halutaan toteuttaa.
- Ideoita virtuaalisesti. Oppilaat voivat jakaa koulunkäytiin ja koulun toimintaan liittyviä ehdotuksia myös opettajan luomaan Answer Garden -sivuston alustaan.
3. Puhallamme yhteen hiileen!
- Seikkailurata. Oppilaat saavat suunnitella koulunpihalle seikkailuradan, jossa he pääsevät yhdessä temmeltämään. Rata rakennetaan kierrätysmateriaaleista, kuten vanhoista autonrenkaista, köysistä, pölkyistä jne. Lasten vanhemmat saavat myös osalllistua radan rakentamiseen ja voivat lahjoittaa rakennusmateriaaleja. Ennen seikkailuradan rakentamista aikuiset arvioivat radan turvallisuuden ja toimivuuden lasten ikätason huomioiden.
- Puuhaillat. Järjestetään yhdessä puuhailtoja, joissa pääsee tutustumaan muihin mukavan puuhastelun, toiminnallisuuden ja pienen naposteltavan parissa.
- Retkelle. Lähdetään yhteiselle eväsretkelle ystävyys- tai kummiluokan kanssa esimerkiksi läheiseen puistoon
- Opetetaan toisiamme. Opettajan sijaan eri oppiaineita ja aiheita tulevat opettamaan ylemmän luokka-asteen oppilaat.
- Ystävyystempaus. Eri luokka-asteiden muodostamat ryhmät lähtevät ilahduttamaan kouluyhteisön ulkopuolista tahoa, kuten vanhainkodin asukkaita esimerkiksi opettaen vanhuksille uutta peliä. Tämän myötä levitetään hyvää mieltä ja välittämistä myös oman kouluyhteisön ulkopuolelle.
- Puuhakerhot. Perustetaan luokan/koulun oma puuhakerho oppilaiden toiveiden pohjalta vaihtuvin teemoin ja työryhmin. Tarkoituksena on luoda oppilaille vapaa-ajan toimintaa, jossa vahvistetaan luokan/kouluyhteisön sisäisiä siteitä ja tarjotaan mahdollisuus käyttää omia kykyjään sekä opettaa taitojaan myös muille kerholaisille.
- Ystävyyden puu. Yhteisöllistä taidetta tekemällä pääsee kukin osallistumaan yhteisen luomuksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Yhteisvoimin tehty teos on kaikkien ilona ja muistuttamassa siitä, kuinka yhdessä saadaan aikaan enemmän ja jokaisen panos on tärkeä.
Lähteet:
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2016
Laininen, Manninen & Tenhunen. 2006. Arvot ja kestävä kehitys oppilaitoksen toimintakulttuurissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti